Bold curves.

Hauska tavata taas.

Nyt loppu se rypeminen

Kun ahmii, saa vatsanpuruja

Luen ihan poskettoman määrän sarjakuvia, yleensä niitä on kirjastosta lainassa muutamakiloinen pino. Luen tarinan, uppoudun siihen, vaikutun sydänjuuriani myöten ja kun viimeinen sivu on käännetty, aloitan uuden. Siis mitä järkeä tässä kuviossa? Ihanku sais sata orgasmia putkeen, joka päivä. Ei jää mitään käteen SIITÄ ERITYISESTÄ. En halua enää merkityksettömästi ja tunteettomasti AHMIA noita nerokkaita ja kauniita tarinoita, haluan että niistä jää jokin jälki.

Voidaan kysyä, mistä on kysymys. Mikä se jälki voisi olla? Inspiraatiokuvia? Arvostelu? Jorinaa ja netistä kaivettuja kuvia tänne blogiin? Jos tästä tulisikin sarjakuvapäiväkirja toisessakin merkityksessä. Voisin hypettää niitä tänne, eikä minun tarvitsisi pissata pöksyihin innosta selittäessäni tätä muille, jotka eivät luultavasti ole lukeneet samaa albumia tai kuulleetkaan sen piirtäjästä.

TAI ehkä minun pitäisi vaan hankkiutua samanhenkisten seuraan. Hankkia elämä ja kavereita.




Sillä välin aarre: Moebiuksen Jimi Hendrix ja Jamie Hewletin Lou Reed. Sanat eivät riitä..

contradiction

Totesin, että kaksi viimeisintä sivua ovat aikalailla samanlaisia, vaikka ne ovat samoista keloista peräisin. Laitan ne nyt sitten peräkkäin ihan suosiolla. Tajusin jälleen kerran miten G-terällä voi piirtää onnistuneesti, oon siitä iloinen! Ohuen ohutta ja elävää viivaa<3

Yhdellä Grandessa

Ei saa!